torstai 3. lokakuuta 2013

Aloitus

Lokakuu 3 2013


Heips! Tämä on ensimmäinen kerta kun kirjoittelen mihinkään tälläiseen mutta kokeillaan nyt miten se lähtee sujumaan :) voi toki olla että kirjoitus kerrat jää vain muutamaan kun aika ei tunnu muutenkaan riittävän.

Mutta ensin varmaan vähän tietoja minusta ja meistä eli suurin osa teksteistä varmaan painottuu noiden meidän kahden tohelon toihuihin eli Mirellan 4v ja Oliverin 2v juttuihin..... Siinä on meinaan sellainen parivaljakko ettei toista!! Tuntuu että joka päivä keksivät mitä huluimpia ideoita saada tämän äidin pää sekaisin :) sitten toki mukaan kuuluu vielä Ariel 4kk ja Roope 9v joiden kanssa tuntuu pääsevän vähän helpommalla :)

Tänään ei onneksi vielä ole tapahtunut kauheasti pahuuksia lukuun ottamatta pientä vaahtokylpyä suihkuhuoneessa. Mirella ja Oliver olivat aamupäivällä varmaan sellaisen 15minuuttia keskenään tuossa suihkun puolella ja eihän siinä sitten mennyt kauaakaan kun Oliver itki siellä ja Kimi ryntäsi paikalle ja kappas: mirella tyhjentänyt puoli purkkia suihkushamppoota lattialle ja oli sitten päättänyt myös pestä hiukan Oliverin tukkaa josta tuloksena oli parinsentin paksuinen vaahto pitkin poika paran päätä ja tietty silmiä.....itkuhan siinä tuli. Harmi kun en kerennyt kuvaa ottamaan :)

Mutta, päivähän on vasta puolillaan joten mitä tahansa saattaa vielä tapahtua :)

1 kommentti: